Auton kustannukset ja rahoitus

Yhä useampia autoja myyvä liike tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja uuden ajoneuvon rahoittamiseksi. Monelle ostajalle autoliikkeen tarjoama vaihtoehto on helppo ja joustava tapa hankkia uusi auto. Rahoituksen saa hoidettua samassa paikassa auton hankinnan kanssa, eikä tarvitse erikseen neuvotella rahoituksesta.

Auto on usein yksi suurimpia hankintoja elämässä, ja sen oston lisäksi myös ylläpitoon tulee varata rahaa kuukausittain. Ennen auton hankintaa kannattaa miettiä ja suunnitella tarkkaan, mitä auto ja sen ylläpito tulee maksamaan, ja kuinka niiden rahoittaminen hoidetaan. Mikäli mahdollista, kannattaa auton ylläpitoon säästää hieman etukäteen, erityisesti yllättävien kulujen, kuten huoltokulujen varalle.

Mitä auto maksaa?

Autossa maksaa ennen kaikkea sen ostohinta. Auton ostamiseen kuluva summa on usein suurin yksittäinen maksu, mikä ajoneuvosta maksetaan. Kulut eivät kuitenkaan pääty auton hankkimiseen, vaan vielä sen jälkeenkin tulee auton käyttöön budjetoida rahaa. Kulut koostuvat auton vakuutuksesta, veroista, katsastuksesta ja tarvittavista huolloista sekä bensakuluista. Kaikkia kuluja ei välttämättä pysty etukäteen ennustamaan, minkä takia on hyvä säästää hieman ylimääräistä. Pitkäaikaisen säästämisen lisäksi kulujen rahoittaminen onnistuu esimerkiksi online kasinojen voitoilla. Moni online kasinolla isompia summia rahaa voittanut pelaaja investoikin rahansa uuden auton hankintaan. Online kasinopeleihin pääsee tutustumaan esimerkiksi igame.com -sivustolla, joka tarjoaa laajan valikoiman kasinopelejä. Tietokoneella tai älypuhelimella pelattaviin online kasinopeleihin lukeutuu muun muassa pokeripelit, black jack ja ruletit. Kun auton hankintakulun on saanut katettua, on juokseviin kuukausittaisiin kuluihin helpompi varautua. Bensakulujen suuruus riippuu täysin siitä, kuinka paljon autolla liikutaan. Vakuutusmaksut ja verot vaihtelevat myös autoittain ja vakuutuksen pystyy ottamaan erilaisella kattavuudella.

Rahoitus autoliikkeen kautta

Autoliikkeen tarjoama osamaksu on monille kätevä tapa rahoittaa auton hankinnasta syntyvä isompi kertamaksu tai ainakin osa siitä. Autoliikkeet tarjoavat usein kiinteäkorkoisen rahoituksen, jossa kuukausimaksut pysyvät saman suuruisina. Tasaisina pysyvien kuukausimaksujen ansiosta oman talouden suunnittelu on ajoneuvon osalta helpompaa. Kuukausittaisen maksun suuruutta pystyy säätelemään rahoitusajalla. Mitä pidemmän rahoitusajan valitsee, sitä pienempi yksittäinen kuukausierä on. Jos taas oma talous sen sallii ja auton haluaa maksaa nopeammin pois, voi rahoitusajan valita lyhyemmäksi. Autoliikkeet pystyvät nykypäivänä usein hoitamaan rahoituspäätöksen autoliikkeestä käsin, eikä ylimääräisiä käyntejä rahoituslaitoksiin, kuten pankkeihin, tarvita. Kaikkiin rahoituksiin ei myöskään tarvita käsirahaa, vaan kunnossa olevat luottotiedot riittävät rahoituksen saamiseen. Tarjolla on myös osamaksusopimuksia, jossa autosta maksettava viimeinen maksuerä on edellisiä suurempi. Rahoitusaika on usein noin 1-5 vuotta vaihdellen ajoneuvon hinnan ja ostajan taloudellisen tilanteen mukaan. Jos ostajan taloudellinen tilanne muuttuu, voidaan maksusuunnitelmaakin tarpeen mukaan muuttaa.

Auton rahoitus onnistuu kätevästi autoliikkeen kautta, mutta myös esimerkiksi pankkilainalla tai pankin myöntämällä luotolla, joita esittelemme omassa artikkelissa. Auto on yksi isoimpia, mutta monesti myös tarpeellisimpia hankintoja elämässä. Auton rahoittaminen kannattaa suunnitella huolellisesti etukäteen ja vertailla eri vaihtoehtoja ennen lopullisen päätöksen tekemistä.