Miten rahoittaa uusi auto?

Auto on usein asunnon jälkeen yksi isoimmista investoinneista elämässä. Auton hankkiminen voi tulla ajankohtaiseksi milloin vain, yllättäenkin. Eri vaihtoehtoihin kannattaa tutustua huolella ennen ostopäätöksen tekemistä ja punnita tarkkaan, minkälaiseen käyttöön uusi ajoneuvo on tulossa. Eri kokoisia, hintaisia ja eri ominaisuuksilla varusteltuja ajoneuvoja on tarjolla valtava määrä. Kun omat tarpeet auton suhteen ovat selvillä, on syytä lähteä miettimään, millä tuleva hankinta rahoitetaan. Harvalla on valmiiksi riittävästi ylimääräistä rahaa hankkia autoa suoraan omasta pussista. Suosituimpia keinoja rahoittaa uusi ajoneuvo ovatkin pankista tai muusta rahoitusyhtiöstä otettava autolaina, luotto tai osamaksu, jotka esittelemme seuraavaksi.

Autolainaa pankista

Tarvittavan lainan suuruus vaihtelee tilanteittain, mutta vastaavasti vaihtelee myös pankkien tarjoamat lainat. Pankkilainan avulla auton omistajuus siirtyy heti ostajalle, mutta sen saamista varten tarvitaan usein vakuuksia. Vakuudeksi kelpaa esimerkiksi omistusasunto tai muu arvokkaampi omaisuus. Laina kannattaa kilpailuttaa eri pankeissa ennen lainatarjouksen hyväksymistä. Pankit eivät määrittele lainalle lähtökohtaisesti ylärajaa, vaan isoin mahdollinen myönnettävä laina riippuu täysin lainanhakijan vakuuksista ja maksukyvystä. Hintavampaankin autoon on toisin sanoen mahdollista saada lainaa pankista. Autolainan korot vaihtelevat, mutta ovat usein noin 2–5 prosentin luokkaa. Pankkilainassa on rahoitusvaihtoehdoista matalin korko.

Auton hankinta luotolla

Lainan lisäksi auton voi hankkia luotolla. Luotto toimii pitkälti samaan tapaan kuin lainakin, mutta sen saamiseksi ei tarvita lainkaan vakuuksia. Luotossa on kuitenkin usein huomattavasti korkeampi korko kuin autolainassa. Luottoa myöntävät eri pankit ja rahoituslaitokset, joten eri vaihtoehtoihin kannattaa tutustua tarkkaan, jos lainan hakeminen ei ole itselle sopiva vaihtoehto. Luottojen korot vaihtelevat, mutta voivat olla esimerkiksi 6–8 prosentin luokkaa. Luoton myöntämiselle on usein myös yläraja ja sitä myönnetään vähemmän kuin pankkilainaa. Yläraja vaihtelee luotonmyöntäjän mukaan, mutta asettuu monesti 10 000–20 000 euron paikkeille. Pankit myöntävät luottoa usein vain omille asiakkailleen, minkä takia neuvottelut luotosta kannattaa todennäköisesti aloittaa ensin oman pankin kanssa.

Auto osamaksulla

Kolmas vaihtoehto on hankkia auto osamaksulla. Auton ostaminen osamaksulla on nykypäivänä myös suosittu rahoitusmuoto sen ollessa joustava ja sopiva moneen elämäntilanteeseen. Osamaksussa ostettava auto toimii vakuutena rahoitukselle. Korko määritetään pääsääntöisesti edellä esiteltyjen lainan ja luoton välimaastoon, noin 2–7 prosentin paikkeille. Osamaksua on mahdollista hakea monilta pankeilta ilman ylärajaa ja maksusuunnitelma sovitaan rahoituksen myöntävän pankin kanssa. Pankit myöntävät osamaksua myös muille kuin omille asiakkailleen, minkä takia osamaksusta kannattaa neuvotella useamman pankin tai muun rahoituslaitoksen kanssa.